Tristan ja Isolde

udenkäyttöihin ja metsästysretkille, ja öisin hän, nukkuessaan kuninkaallisessa huoneessa yhdessä hänen lähimpäin suosikkiensa ja uskottujensa kanssa, viihdytti hänen mieltänsä harpunsävelillä, silloin kun hän sattui olemaan surullinen. Paroonit pitivät hänestä paljon ja etenkin oli hän vouti Dinas Lidanilaisen sydäntä lähellä, niinkuin vast'edes kertomuksestamme tulemme huomaamaan. Mutta hellemmin vielä kuin paroonit ja Dinas Lidanilainen rakasti häntä kuningas itse. Heidän ystävyydestään huolimatta ei Tristan kuitenkaan voinut olla kaipauksella muistelematta isäänsä Rohaltia, mestari Gorvenalia ja suloista Loonnois'n maata.

Arvon herrat, ei sovi kertojan, joka tahtoo miellyttää kuulijoitaan, ryhtyä liian pitkiin puheisiin. Tämän tarinan aihe on sitäpaitsi niin kaunis ja moninainen, ettei se lisäyksi&auml