Hanna

Hanna tunsi itsensä kauhean onnettomaksi. Koko maailma oli äkkiä muuttunut niin oudoksi ja kolkoksi.

Rintaa pakoitti,--ei se sairautta ollut, tuommoista tuskaa ja poltetta vaan. Eikä huokuminen käynyt niinkuin ennen. Harvempaan ja syvempään täytyi hänen vetää ilmaa, ja sitten taas olla vähän aikaa melkein hengittämättä.

Vakavalla äänellä kertoi Jussi ruokasalissa Aaprahamin kutsumuksesta. Lomassa aina kuului äidin vieno ääni, yhtä hiljaisena kuin ennenkin, mutta suloisempana vielä ja rakkaampana jos mahdollista.

Puoli kahdeksan kello löi. Täytyi jo nousta pukeutumaan, että ennättäisi kouluun. Kas, kuinka hän nyt tuntui heikolta. Ja päätä huimasi, si