Ojamylläri ja hänen miniänsä

Kirja-Tiitsuun. Sillä tuo lipilaari puhui miehille ja naisille korvat täyteen, nosti lapset ja vanhemmat toisiansa vastaan, jahka vaan oman hyötynsä saavutti. Jossa puu hakataan, siihen lastut lankeevat. Sattui kyllä toisinaan niinkin, että jos asia meni liiemmäisiin, joka lastu jätti pahat merkit kielittelijän selkään -- sen hän ravisti maahan niinkuin koira vettä -- mikäs hänen moisensa häpeästä tai kunniasta huolis? -- Sanalla sanoen: Kirja-Tiitsu oli yksi pää-Juutas (sillä punainen oli hänen tukkakin), jota kaikkiin asioihin voi käyttää, vaan ei suinkaan -- maksotta!

Sutlepan Anttoni kirkon takana oli Kirja-Tiitsun kummi ja hyvä ystävä. -- Tietäähän sen: mihinkä tomu maasta ja lika rattaasta jää? Mutta Ojamyllärin herralla ei hän voinut toivoa asiallensa menestystä, sillä Kirja-Tiitsu oli häntä kerran