Kahleeton vanki

»Kylläpä nuokin osaavat palaa vaivan nähneen mieltä myöten. Vihasen rupeaman ovat olleet hommassa eivätkä vielä ole kaikki kelpokuvalla syttyneetkään. Suhisevat vaan kuin mato mättäässä.»

Mantin kasvot ihastuivat, kun sai tilaa jotakin sanoa äitille. Voittomielisen näköisenä katseli äitiin ja uuniin ja hyvillään kertoi:

»Se teidän ilta-asioilla oloaikananne sammui kahteen kertaan, vaan me keräsimme päreen tikkuja, lastuja, tuohen palasia ja minkä mitäkin hitusia, sorhasimme niitä sinne halkojen väliin ja rupesimme joukollaan puhua töhöttämään, niin siitä aina syttyi ja rupesi palaa kituroimaan.»

Äiti ei jatkanut puhetta, siirti jakkaran uunin kielen alle, nosti siihen märkyydestä ja vilusta turvottuneet, hohtavasti punottavat jalkansa, rupesi niitä kahden käden hieroa nujuuttamaan, että pääsivät kuontumaan oikealle tajulleen.

Lapsia kummastutti, kun äiti tänä iltana oli niin vähäpuheinen. Eipä hekään keskenäänkään tunteneet halua puhelemaan, istua