Rautakorko

kärsivällisyytensä, hänen väsymättömän ponnistelunsa, hänen horjumattoman uskollisuutensa sille asialle, jonka edestä hän ainoastaan kaksi kuukautta sitten uhrasi elämänsä.

Koetan kirjoittaa yksinkertaisesti ja kertoa tässä, kuinka Ernest Everhard astui elämäni piiriin -- miten hänet ensin kohtasin, miten hän kasvoi, kunnes tulin osaksi hänestä, sekä niistä valtavista muutoksista, mitkä hän aiheutti minun elämässäni. Tällä tavoin katselkaa häntä minun silmilläni ja oppikaa tuntemaan hänet sellaisena kuin minä hänet tunsin -- paitsi niitä suhteita, jotka ovat liian salaisia ja suloisia minun kertoa.

Helmikuussa v. 1912 tapasin hänet ensimmäisen kerran, kun hän, kutsuttuna isäni[1] toimeenpanemille päivällisille, saapui meidän kotiimme Berkeleyssa. En voi sanoa, että ens