Vaaralla - Kuvia laitakaupungilta

Keittiössä oli piika vain ja liehtoi kuni siivilä. Vilkaisi vähän karsaalla silmällä tulijaa, vaan ei virkkanut mitään, eikö liene joutanut. Jonkun ajan oltua tuli lihava, punakka rouva kahisevassa puvussa. Hän silmäsi kulmat kurtussa emäntää ja kysyi piialta:

»Mikä tuo ihminen on?»

»Minä olen Nikkilän emäntä, olisi vähän asiaa Karénin rouvalle», alkoi emäntä puhella hämillään ja silmät tiheään räpättivät ja suu oli hymyssä.

»Mitä teillä on asiaa?»

»Minulla olisi vähäisen Karénin rouvalle.»

»Jaa, jaa, mitä teillä on asiaa?» tikasi rouva, niin kuin tyhmänsekaiselle tikastaan.

»Minä, tuota, läksin rukoustamaan rouvalta rahaa vähän, että saisin verot maksaa. Kolme markkaa 28 penniä tarvitsisin... Minä, tuota, maksaisin...»

»Eei, ei minulla ole», ja niineen meni rouva pois taakseen katsomatta.

Nikkilän emäntä lähti kiireen vilkkaa pois ja kadulla vielä puolijuoksua pani, ikäänkuin olisi pelännyt kuumaa tuhkaa jälkeen viskattavan.

Häntä hävetti niin äär