Elsa

Hänestä tuntui kuin olisi häneltä jäänyt jotakin tekemättä, mikä oli tehtävä ollut, ja hän aivan kuin tuomitsi itseään. Olihan hän ollut aikeessa puhua Nikkilälle juuri siitäkin, että kuolema voi tulla millä hetkellä hyvänsä ja että tulisi olla valmis. Mutta eilen jäi tämä ja kaikki muu sanomatta.

Nikkilä veti hänetkin epäilyksiin. Mikä tekikin hänet niin heikoksi! Hän oli kykenemättömämpi kuin koskaan ennen.

Sitä jäi hän miettimään ja ihmettelemään emännän mentyä. Kenties tämä hänen voimattomuutensa ei riippunutkaan hänestä itsestään? Ehkä oli toisin nähty hyväksi. Nikkilällä oli armon aikaa ollut kauan ja kuolema väikkynyt hänen silmäinsä edessä muistuttamassa häntä siitä alinomaa. Jumala oli kaikin tavoin kutsunut häntä armonsa helmoihin, mutta hän vaipui vain syvemmälle järkensä viisauksiin, kuunteli mieluummin uskoa vastaan sotivia epäilyksiä kuin Jumalan ääntä.

Viion leski otti tapauksen tarkoitetuksi varoitukseksi, ettei milloinkaan saa antaa epäilysten sortaa u