The Bravo of Venice

masta elämästänne minulle; minä huomaan, että teitä waiwaa joku sisällinen suru", sanoin minä, tarkastellen samassa häntä.

Hän säpsähti ne sanat kuultuansa ja sisällinen taistelu näkyi saaneen wallan; hän sijoitteli itseään, wäänteli käsiään ja huokaili raskaasti.

"Tämän pyynnön woisin kieltää keneltä hywänsä, mutta teiltä en woi", sanoi hän towin päätä puoli=surullisesti.

"No, alkakaamme siis...! Joko kauwankin olette ollut poissa kotitienoistanne?" aloittelin minä.

"Kuusi wuotta."

"Ja aiwan rautatien töissä?"

"Aiwan rautatien töissä. Kun toisesta paikasta on työ loppunut, olen siirtynyt toiseen."

"Mistä te olette oikein kotoisin?"

"W----n pitäjäästä maamme itärajalta."

"Nimenne sitten?"

"Nikki K----n."

"Onko teillä kotipaikoillanne mitään pesäpaikkaa?"

"On ... minä olen arwossapidettäwien ja warakasten wanhempieni toinen ja nuorin poika ja entinen kotini on paikkakunnan wahwimpia taloja."

"Wanhemmat ja wanhin weli eläwät siis wielä?"

"Eläwät ja hoitawat taloutta."